Emmi, perusluonteeltaan Ärsyttävän Pirteä ihminen. Tarkoituksena ja elämäntehtävänä jakaa tätä olotilaa muillekin, ettei tarvitsisi ihan itsekseen villiintyä. Punaisena lankana tekemisessä on ihmisten hyvinvoinnin lisääminen, kunnon kohottaminen ja ilostuttaminen. Kun keho voi aidosti hyvin, se näkyy myös ulospäin.
Maailmassa on ihan riittävästi jo istumista, on aika nousta ylös, piristyä, aktivoitua ja vahvistua!
Silloin, kun Emmi ei jumppaa, hän seikkailee. Kulkee ympäri maita ja mantuja patikoiden tai retkipakulla huristellen. Luonto ja uusien elämyksien kokeminen ja näkeminen näyttelevät tärkeää osaa Emmin elämässä, näitä elämyksiä on myös mukava tarjota muille.
Tsekkaa Emmin YouTube-kanava täältä.